Helmi EM-kisojen 9. sijalle
Written by Simo Siltanen on May 26, 2022
Ottelun aikuisten Euroopan mestaruuskilpailut järjestettiin tänä vuonna Manchesterissa 19.-22.5.2022. Suomesta mukana oli viiden ottelijan joukkue, joista naisten -57kg sarjaa edusti Wondon Helmi Härkönen. Helmille kyseessä olivat ensimmäiset varsinaiset aikuisten EM-kilpailut. Aiempaa arvokilpailukokemusta hänellä kuitenkin on U21 EM-kisoista, olympiapainoluokkien EM-kisoista ja Universiadeista. Kahdesta jälkimmäisestä hän saavutti otteluvoiton ja 9.sijan.
Nyt Manchesterissa Helmi otti taas hienon otteluvoiton Kyproksen edustajasta Anna-Maria Antoniousta luvuin 11-8. Ottelu oli tasainen, mutta Helmi onnistui kääntämään sen edukseen tarkalla tilanteen luvulla ja useilla onnistuneilla lyönneillä.
Toiselle kierrokselle haasteen taso nousi vielä selvästi, kun vastustajaksi valikoitui kisojen ensimmäiseksi rankattu Olympialaisten pronssimitalisti ja maailman ranking 2. Ilgun Hatice Kubra Turkista. Kubra otti pisteissä selkeän 25-5 voiton Helmistä, mutta varskin toisessa erässä Helmi onnistui hyvin laittamaan kampoihin yhdelle maailman parhaista ottelijoista. Kubra voitti lopulta Euroopan mestaruuden.
Helmin sijoitus kilpailuissa yhdeksäs, joka on tällä tasolla kova suoritus.
Helmin mietteitä ja terveisiä:
Kilpailut olivat hieno kokemus ja olen erittäin iloinen valinnasta joukkueeseen. Jännitys hieman painoi jaloissa, mutta onneksi ottelut kulkivat kuitenkin kohtalaisesti ja sain erityisesti lyönnit toimimaan. Toki olisin toivonut eteneväni vielä pidemmälle, mutta oli hienoa saada otteluvoitto sekä päästä haastamaan maailman kärkeä. Kokonaisuudessa kisoista jäi hyvä fiilis, ja opittu on taas seuraavaa kertaa varten. Kiitos tuesta seuralleni Wondolle sekä varustesponsorilleni Prodobokille.
Suomen taekwondoliiton uutisista voit käydä tutustumassa tarkemmin myös muiden suomalaisten kisasuorituksiin .


