Tie ohjaajaksi

Tie ohjaajaksi

Harrastajasta voi aikanaan kehittyä ohjaaja tai opettaja. Opettajaksi tuleminen on osa oppilaana edistymistä. Vanha harrastuspohja, kiinnostus ja tuntemus lajista mahdollistavat tiedon eteenpäin siirtämisen muille harrastajille.

Ohjaajan polku alkaa usein apuohjaajan roolissa. Apuohjaajana on helppo ja matala kynnys aloittaa ohjaaminen, jolloin voi harjoitella opettamista kokeneemman ohjaajan tuella.

Opettaminen kuuluvat osana lajissa kehittymiseen koska opettamalla oppii. Opettaminen antaa parhaimmillaan paljon niin opettajalle kuin oppilaallekin. Opettamisen haasteet saattavat joskus olla opettajan omalla epämukavuusalueella ja silloin opettaja saattaa oppia tilanteesta enemmän kuin itse oppilas.

Opettajan rooli on seurassa kokonaisvaltainen. Se kattaa niin tekniikkaopetusta tatamilla kuin harjoitteluun valmistauttumista ja palautumista. Ylempien vöiden opettajuus saattaa pitää sisällään filosofisia ja jopa historiallisia keskusteluja.

Opettajan rooli on pitkäjänteinen. Joskus opettaja voi nähdä työnsä tuloksen minuuteissa mutta joskus siihen voi mennä vuosia, jopa kymmeniä vuosia.

Opettamalla voi siirtää eteenpäin kaikkea hyvää, mitä on itse lajin parissa kokenut. Opettaminen ja ohjaaminen vaativat harjoittelua. Niissä kehittyvistä esiintymis- ja vuorovaikutustaidoista on varmasti hyötyä monilla elämän osa-alueilla.